elba logo

Nuorten kokemuksia kansainvälisyydestä

Blogi: Vilma ja Emil, Kokkola sekä Natasha, Irlanti

  • Milloin ja missä olitte vapaaehtoistyössä?

Syyskuussa, Itävallassa, Innsbruckissa, Zirlin kylässä. Euroopan solidaarisuusjoukkojen vapaaehtoispalvelussa. Kiersimme ympäri Tirolin aluetta. Kiersimme ympäri Tirolin aluetta. Vapaaehtoispalvelun sisältönä oli tuoda kestävän kehityksen sanomaa enemmän esille, järjestämällä elokuvanäytöksiä jotka pyörivät polkupyörillä tuotetun energian avulla. Teimme myös itse ruokatarjottavia elokuvateatteria varten paikallisten tuottajien elintarvikkeista, jotka itse keräsimme. Käytimme esimerkiksi vihanneksia jotka eivät kelvanneet ulkonäkösyistä kauppoihin. Istutettiin myös puita, ja käytiin ilmastomarssissa.

 

  • Mikä oli hauskin tai oudoin asia johon törmäsit vieraassa kulttuurissa?

 

V: Oli paljon pieniä asioita. Oli yllättävää, miten vähän Itävallassa puhuttiin englantia, esimerkiksi kaupan kassat eivät osanneet yhtään englantia.

E: Hmmm.. Tulee vaan mieleen, että miten Itävaltalaiset olivat erilaisia. Porukka oli avoimempaa, ihmiset tervehti ja hymyili enemmän ja herkemmin. Puhuivat rohkeasti vaikka englannin kielen taito ei välttämättä ollut vahvinta, heiltä löytyi yritteliäisyyttä. Ja Oktoberfest oli yliarvostettu 😀

 

  • mitä arvoit saaneesi vapaaehtoistyöjaksosta?

 

V: Kokemuksen, että pärjään englanninkielen taidollani. Ja, että pystyn liikkumaan itse paikasta toiseen julkisilla liikennevälineillä. Itävallassa joka päivä piti käyttää julkisia liikennevälineitä, joita ei omalla paikkakunnalla juuri ole. Sain kokemuksen siitä, että pystyin itse. Se toi myös itseluottamusta. Sain rohkeutta, uusia ystäviä., uusia kokemuksia, näki kauniita paikkoja ja maisemia. Pääsin myös matkustamaan ensimmäistä kertaa lentokoneella.

 

E: Uusia kokemuksia, esimerkiksi omenanpoimintaa ja meillä oli yhden iltapäivän kurssi, jolla tehtiin aurinkopaneelilamppuja. Pääsin myös vuorikiipeilemään, mitä ei Suomessa oikeen pääse tekemään. Kokemusta uusista ihmisistä, lisää kärsivällisyyttä.

 

  • Miten olet hyödyntänyt oppimiasi asioita? Ja mitä ne asiat on?

 

V: Sain itseluottamusta, ja pystyn nyt luottamaan omaan mielipiteeseeni, esimerkiksi paikasta toiseen liikkumiseen. Usko siihen, että pärjään yksin. Kun on tullut pienestä kylästä, niin aikaisemmin esimerkiksi Helsingissä liikkuminenkin on ollut iso juttu. Nyt se on helpompaa ja pystyy enemmän nauttimaan. Oli tärkeää, että projektin alusta asti käytiin läpi mitä halus oppia.

 

E: Meillä oli alkeiskurssi pyöränkorjaamisesta, ja sitä olen jo päässyt hyödyntämään, kun vaihdettiin talvirenkaat pyörään. Osana projektia kokkailtiin paljon, opittiin esimerkiksi miten tehdään terveellisiä leffasnacksejä.

 

  • Mikä oli haastavinta vieraassa kulttuurissa elämisessä?

 

V: Saksankieliset paikannimet. Sanoissa saattoi olla parin kirjaimen ero, ja oli ihan täysin eri paikka.

E: En tiedä oliko paikallisessa kulttuurissa elämisessä varsinaisesti mitään haastavaa, mutta saksan kieli oli aika vaikeaa. Asuminen muiden ihmisten erilaisten elintapojen kanssa oli ehkä haastavinta.

 

  • Opettiko ulkomaanjakso sinulle jotakin omasta kulttuuristasi?

 

V: Sen, että itävaltalaiset ei ole niin erilaisia kuin suomalaiset. Esimerkiksi bussissa, itävallassakaan ei mennä toisen viereen istumaan. Ja myös sen että suodatinkahvinjuonti ei ole pelkästään suomalaisten juttu, sielläkin juotiin J

E: Aina sitä vertaa asioita siihen, miten kotimaassa tehdään. Karikatyyri ”myrtseistä”, ”jäykistä” suomalaisista ei ehkä ihan pidä paikkaansa. Tuntui että ero itävaltalaisten kanssa ei ollut niin suuri.

 

Natasha

  • When and where did you volunteer?

I started my 10-month volunteer experience with Villa Elba youth centre, in Kokkola, Finland. I left Ireland in September 2018 and returned home July 2019.

 

  • What was the funniest or weirdest thing you encountered in a foreign culture?

The weirdest thing I encountered when I first entered Finland was how early they had lunch. They have their lunch at 11 in the morning. The lunch is more like a dinner. It took time for me to adjust as I usually only have a snack at 11 in the morning. The Finnish food was so tasty in Villa Elba, so you can imagine I adjusted quickly.

  • What do you think you have gained from the volunteer time?

I feel I have gained a greater understanding of myself. In terms of how I deal with stress, my workflow and my time-management skills. I have gained a positive outlook on working abroad and travelling in the future. I had my ups and downs for sure. I can gratefully say I wouldn’t change any of the experience in Finland for the world. It was all an exciting learning experience full of growth. The friendships made while abroad are so valuable to me.

 

  • How have you used what you have learned? And what are those things you have learned?

I learned that sometimes when I get really stressed/overwhelmed I basically run away .. let’s all laugh at that one. After reflecting on my experience, I now know the right thing to do is go relax, meditate and work things out when you are not so overwhelmed. I feel that is a massive learning curve for me going into the future.

I great thing I learned in Finland is how to work hard but also take time for yourself. It seems to be a big part of the Finnish culture and I love it!

This sounds so cheesy but overall, I learned how to really embrace being myself.

 

  • What was the most challenging thing about living in a foreign culture?

The most challenging thing for me was how quiet Finnish people were at first. This is by far not a bad thing. Once I learned how to break the social barriers, Finnish people were some of the most fun people I have ever met. I would go live in Finland Its such a beautiful place.

 

  • Did the time abroad teach you something about your own culture?

Being abroad taught me a lot about my own culture. I realised that Irish people do really love to talk all the time. I don’t think we know how to stop. I also realised how caring and friendly the Irish culture really is from hearing other volunteers’ experiences with it.