Luontokoulu

Elban luontokoulun tehtävänä on tukea koulujen ja päiväkotien antamaa ympäristökasvatusta ja kestävän kehityksen kasvatusta alueellamme.

Olemme alueellinen LYKE-verkoston kehittämiskeskus. Tavoitteenamme on tarjota positiivisia elämyksiä luonnossa, herättää kiinnostusta luontoa kohtaan ja kasvattaa vastuullisuuteen ympäristöä ja muita ihmisiä kohtaan.

Luontokoulussa oppiminen on kokemuksellista, elämyksellistä ja toiminnallista. Oppimisen lähtökohtana ovat omat kokemukset ja havainnot, siksi vietämmekin suurimman osan päivistä ulkosalla vuodenajasta riippumatta.Luontokoululla on oma luokkahuone ja laboratorio sekä kolme ympärivuotista työntekijää.

Elban luontokoulu on perustettu vuonna 1992 ja se onkin yksi Suomen vanhimmista luontokouluista. Vahvuutenamme on aina ollut yhdessä tekemisen meininki sekä upea ja monipuolinen lähiympäristö.

 

 

Järjestämme ja tarjoamme:

  • Luontokoulun kummiluokkatoimintaa Kokkolan alakoulujen luokille Villa Elban lähiympäristössä
  • Kiertävää luontokoulutoimintaa Kruunupyyn, Larsmon, Pietarsaaren, Pedersören ja Uudenkaarlepyyn alueen ruotsinkielisille kouluille ja päiväkodeille
  • Leirikouluja koululuokille
  • Päiväretkiä koululuokille ja päiväkotiryhmille
  • Koulutusta opetuksen ja kasvatuksen parissa työskenteleville
  • Tuotamme ja lainaamme opetusmateriaalia koulujen ja päiväkotien ulko-opetuksen tarpeisiin
  • Olemme alueellinen Vihreä Lippu- edistäjä