2020 luku – minkälainen vuosikymmen on tulossa?

2020 luku – minkälainen vuosikymmen on tulossa?

Villa Elban toimitusjohtaja Catarina Silvanderin vuoden ensimmäinen blogi, jossa hän mm. miettii nykyajan ilmiöitä,  kanssaihmisen arvostuksen puutetta ja muuttuneita vuorovaikutustaitoja.

Presidentti Sauli Niinistön uudenvuoden puhe oli viesti vahvasta huolesta mihin yhteiskuntamme on menossa. Puheen alussa presidentti toteaa että ”Rauhattomuus, epävakaus ja lyhytjänteisyys ovat leimanneet elämää niin maailmalla kuin Suomessa. Niille on nyt luotava vastavoimia. Tarvitsemme enemmän rauhaa, vakautta ja pitkäjänteisyyttä.”

Melkein yhtaikaa silmääni osui uutinen ja historiantutkija Oula Silvennoisen haastattelu. Jutussa todetaan, että on löydettävissä nykymaailmasta 1930-luvun kaltaista retoriikkaa ja hän toteaa, että äärioikeisto on taas nousussa.

”Autoritaarisia hallintoja on perustettu, etenkin Itä-Eurooppaan. Vertailukohta on ilmeinen: elämme nyt samanlaista sykliä.” Kysymykseen pelottaako hän vastaa että

”Jokaisen kannattaisi olla erittäin huolissaan ääriliikkeiden aktivoitumisesta.”

Seurasin myös joulun alla eduskunnan välikysymyskeskustelua, joka luonnehdittiin tiedotusvälineissä tiukkasanaiseksi. Ja niin se minunkin mielestä oli. Läpi paistoi toisaalta humanismi, halu auttaa muita heikommassa asemassa olevia ja toisaalta pelko erilaisuutta vastaan. Osa oli surullista kuultavaa.

Presidentin toivomaa vastavoimaa löytyi myös joulun uutisoinnissa: SOMEssa leviää silakkaliike, joka oman määritelmän mukaan edustaa rauhanomainen vastavoima populistiselle, vihaa ja rasismia provosoivalle politiikalle. He ilmoittavat myös olevansa muista tahoista riippumattomia ja poliittisesti sitoutumaton ryhmä ihmisoikeuksia arvostavia tavallisia ihmisiä. Ja liike kasvaa kovalla vauhdilla, kolmessa päivässä seuraajia oli toistakymmentä tuhatta.

Lyhyessä ajassa esiin nousseita keskusteluja, tilanteita ja puheenvuoroja pyörivät saman asian ympärillä: Tarve kyseenalaistaa ja hakea uutta mutta myös säilyttää ja vakauttaa. Sanavapaus ja kyseenalaistamisen oikeus kuuluu meidän yhteiskuntaamme ja on siis hyvä asia. Kysymys on lähinnä siitä millä tavalla sitä tehdään. Viharetoriikalla rikotaan sitä hyvää mitä olemme rakentaneet ja jota kutsumme Pohjoismaiseksi hyvinvointiyhteiskunnaksi: Toisistaan huolehtiminen; toisiaan ja toistemme mielipiteiden kunnioittaminen, vaikka olemme eri mieltä; luottamuksemme siihen, että julkinen valta yrittää huolehtia jokaisen meidän hyvinvoinnista.

Presidentti Niinistö totesi puheessaan myös: ”Kannan kasvavaa huolta siitä, miten kohtelemme Suomessa toisiamme. Kyse on toistemme kunnioittamisesta, viime kädessä yhteiskuntarauhan ylläpitämisestä. Ja sen myötä turvallisuudestamme. Tapamme keskustella on nopeasti muuttunut. Yhä harvemmin kuulee erimielisten hakevan yhteistä näkemystä. Yhä useammin näkee valmiiden jakolinjojen vahvistamista. Täällä oikeassa olevat ”me”, tuolla väärässä olevat ”he”.”

Meidän ja heidän tilalla pitäisi siis pohtia ja sanoittaa viestiä niin, että me olemme me vaikkakin erilaisia. Minun mielessä kauhuskenaario on totalitäärinen yhteiskunta, jossa mielivaltaisesti erotellaan ihmiset. Viime vuonna seurasin pitkään ”The Handmaid’s Tale – Orjattaresi” nimistä yhdysvaltalaista science fiction sarjaa. Se kertoo yhteiskunnasta, jossa ympäristön saastumisen vuoksi ihmisten hedelmällisyys ja syntyvyys ovat romahtaneet. Fundamentalistien johtamassa valtiossa hedelmällisiä naisia on vangittu orjattariksi, joiden tehtävänä on synnyttää lapsia isäntäperheilleen. Orjattarien lisäksi myös muiden naisten asema on äärimmäisen huono. Tämä on tietysti fictionia mutta tuonkaltainen yhteiskunta on tulevaisuudessa mahdollinen viha- ja erottelupolitiikan maailmassa.

Minun tulevaisuuden yhteiskunnassa korostetaan ja suojataan vähemmistöjen oikeuksia, ylläpidetään kaikkien yksilöiden loukkaamattomuuden suojaa ja pidämme toisistaan huolta.

Catarina Silvander